
TAIDELAHJA!
Voit lähettää Valon esiintymään sellaiseen paikkaan, joka valoa kaipaa, taikka tilata Valon vaikka omiin juhliisi. Valo rahoittaa toimintaansa pienillä esiintymispalkkioilla (100-500 €). Kerro, mitä toiveissa, Valo toteuttaa!
VALO julkaisi toukokuussa 2020 monologi- ja laulusarjan "(ÄLÄ) kosketa mua" rajoitusten aikana työstämistään teoksista.
Teoksia voit ihastella Helsingin teatterikoulun YouTubessa
Helsingin teatterikoulun
esiintyvä ryhmä

VALO Ensemble on Helsingin Akatemian teatteriryhmä.
VALO Ensemble on antanut itselleen tehtävän viedä valoa sinne, missä sitä kaivataan. Ryhmä esiintyy kiertäen pääasiassa Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla improvisaatio - ja musiikki-improvisaatio, laulu- ja monologiesityksillä.
SYKSYLLÄ 2020
Improvisoimme, nauroimme, lauloimme, tanssimme.
Valmistimme kaksi esitystä: itse käsikirjoitetun Timjami ja muurahaisten viisaus, sekä Tomi Kontion kirjaan perustuvan näytelmän Koira nimeltään Kissa tapaa kissan.
Lisäksi valmistelimme keväällä harjoiteltavan aikuisten produktion oikein hyvään malliin!
Valon voi lähettää tai kutsua esiintymään ja ilahduttamaan esimerkiksi seuraavanlaisiin tilaisuuksiin:
* Juhlat ja TYHY-päivät, häät, synttärit, polttarit
* Palvelutalot, senioritalot, hoivakodit, sairaalat
* Kuntoutumistapahtumat- ja laitokset
* Päiväkodit, koulut, IP-kerhot